Osa 1: Puhtaalta pöydältä

Hei!

Mukavaa, että eksyit tänne seuraamaan Sims 4 Legacy Challengeni etenemistä. En laske pisteitä tai tarkistele jatkuvasti sääntöjä, mutta pyrin kuitenkin toimimaan niiden mukaisesti. Kuulen mielelläni kommentteja osista, jotta voin kehittää sisältöä ja mikäli seuraajia löytyy, saatan jatkossa myös kysellä teiltä mm. perijäehdokkaista! Kaikenlaisia toiveita ja ideoita saa aina ehdottaa. 

Toivottavasti jäät LC Ikihongan pariin ja nautit yhteisestä matkasta kanssamme!
Veera

---

Yksinäiset askeleet läpsähtelivät kosteaan nurmikkoon. Ilma oli vielä kolea, mutta siinä oli jo aistittavissa kevään tuntua. Jonkin uuden alku, joka toivottavasti olisi parempi kuin se entinen, jolle nainen oli kääntänyt selkänsä taakseen vilkaisematta.

Hän katseli ympärilleen ja asteli kohti edessään avautuvan tontin keskipistettä. Tuuli hiveli takin huppua ja paljaita käsiä, muistutti kosketuksellaan, että hän oli yhä elossa. 

Tästä eteenpäin hän, Mirva Ikihonka, loisi itse oman tarinansa. Siitä tarinasta hän leikkaisi ison siivun mennyttä elämää ja aloittaisi puhtaalta pöydältä. Menneisyytensä jämillä, pienillä säästöillään, hän oli saanut vaihdettua maisemaa ja ostettua tämän tyhjänä ammottavan tontin. Aika näyttäisi, millaisen kodin hän sille saisi rakennettua.

Kaikesta uhmakkuudestaan huolimatta Mirva ei voinut estää pienen haikeuden pyyhkäisyä ylitseen, kun hän katsoi omistamaansa tonttia ja mietti, ettei hänellä ollut ketään, jonka kanssa jakaa se. Äidin kuoleman jälkeen moni asia oli muuttunut eikä hänellä ollut enää ketään.

Mirva kaivoi esiin kännykkänsä ja näppäili tottuneesti esiin tutun numeron. Hän ei ollut kyennyt poistamaan numeroa puhelimensa muistista, vaikka yhteys ei enää koskaan toimisi samalla tavalla kuin ennen. Numeron katsominen toi kuitenkin pientä lohtua. Voi kunpa sinä äiti olisit tavoitettavissa... Sinä osaisit kertoa, mitä minun nyt pitää tehdä, Mirva mietti hiljaa mielessään ja sujautti puhelimen takaisin taskuunsa.

 

Viimeiset jäljellä olevat rahansa Mirva sijoitti pienen leirin pystyttämiseen. Hän kokosi kiviä nuotion pohjaksi, pystytti ähkien teltan ja istahti sitten syvään huokaisten puunrungosta koverretulle penkille. Kyllä hän ainakin syksyyn pärjäisi, mutta ennen lumen tuloa hänen täytyisi ehdottomasti kerryttää kassaansa ja saada pieni talo pystyyn. Ehkäpä maalaus toisi tienestejä.. Eihän hän ollut lukion jälkeen käynyt mitään kouluja.

En kyllä osannut odottaa, että täällä olisi näin hiljaista, Mirva mietiskeli istuskellessaan. Ehkäpä minun pitäisi sytyttää nuotio, ennen kuin tulee pimeä.

Leirielämän aloittaminen oli sujunut yllättävän hyvin, mutta yhtäkkiä Mirva huomasi takkinsa hihan olevan ilmiliekeissä. Kauhuissaan Mirva tuijotti liekkien uhkaava tanssia ja yritti epätoivoisesti saada tulen sammumaan.

 - M-m..mitä tapauhtui? Mirva ähkäisi. Hän tuijotti ällistyneenä käsiään ja yritti etsiä viimeisiäkin jälkejä kytevistä liekeistä vaatteistaan. Niitä ei onneksi näkynyt eikä hän myöskään löytänyt itsestään suurempia vammoja. Onneksi tämä sattumus oli jättänyt jälkeensä vain säikähdyksen, joka laantuisi ja saisi hänet jatkossa toimimaan varovaisemmin.

Mirva ei halunnut antaa pelolle valtaa ja niimpä hän yritti uudelleen nuotion sytyttämistä. Se vei aikaa, mutta lopulta nuotio rätisi kotoisasti ja liekit kurottelivat korkeuksiin. Niitä pitkin ja savun kohoamista seuraillen Mirva kohotti luottavaisesti katseensa kohti taivasta ja kuiskasi mielessään terveiset äidilleen: Kyllä minä selviän, minä olen vahvan naisen vahva tytär.

Istuskeltuaan riittämiin tulen ääressä Mirva huomasi silmiensä painuvan vähitellen kiinni. Niimpä hän sammutti nuotion ja kömpi telttansa uumeniin ja painaakseen päänsä tyynyä vasten.

Mirva heräsi uniltaan leppoisaan puheensorinaan. Ulkona hän kohtasi joukon uusia kasvoja ja päätti rohkeasti suunnata näiden tonttinsa reunalla parveilevien ihmisten luo.

- Katso nyt isä, me herätimme hänet.. Olisi pitänyt tulla vasta myöhemmin, sanahti mustatukkainen nainen vanhemmalle miehelle Mirvan astuessa lähemmäs.

- Höpsis, kellohan alkaa jo olla vaikka ja mitä. 

- Hei, toivottavasti emme herättäneet sinua! Olen Alice ja tämä tässä on isäni. Näimme sinun saapuvan eilen ja väkertävän täällä yksinäsi leiriä pystyyn. Tervetuloa naapurustoon, me asumme tuossa lähellä! Aliceksi esittäytynyt nainen sanahti innokkaasti.

- Meillä on ollut tapana käydä tervehtimässä uusia naapureita mahdollissimman pian. Joskaan täällä ei juuri ole tapahtunut muutoksi asukaskunnassa.. Mukava saada uusia kasvoja paikalle, Alicen isä jatkoi.

- Vau! Tämä on jotain ihan uutta minulle. Onpa hauska tutustua teihin. Minä olen Mirva Ikihonka. Pystytin tosiaan tällaisen väliaikaisen leirin, kunnes saan taloni valmiiksi, Mirva virnisti. Alice ja tämän isä vaikuttivat todella mukavilta, mutta Mirvan mielessä kävi pieni epäilys siitä, mitä nämä ajattelisivat, jos talo ei heti nousisikaan. Naapuruston talot olivat hulppeita lukaaleja, joihin oli varmasti upotettu rahaa mielettömät määrät. Hänellä itsellään taas ei ollut vielä varaa rakentaa edes pientä leikkimökkiä.

Moiset ajatukset kuitenkin unohtuivat varsin pian, kun Alice tarjoutui jäämään pitämään Mirvalle seuraa. Hän oli kuulemma innokas ulkoilija ja esittelisi Mirvalle mielellään naapurustoa ja koko kaupunkia. 

Aika Alicen kanssa kului niin lujaa vauhtia, että Mirva ei ehtinyt edes miettiä koko asiaa. Hänestä oli ihanaa kuunnella Alicen kertomuksia naapureista ja suosikkipaikoistaan kaupungissa. Hänellä oli helpottunut olo, sillä hänestä tuntui, että hänellä oli sittenkin taas joku, jonka puoleen kääntyä ja joka auttaisi häntä käänteissä kuin käänteissä. Apua hän tulisi varmasti tarvitsemaan, vaikka itsepintaisesti yrittikin pärjätä omillaan.

- Mitäs sanoisit, Mirva, jos kävisimme huomenna keskuspuistossa? Se on yksi kaupungin kauneimmista paikoista, jos minulta kysytään! 

- Todellako jo huomenna? Jos vain mitenkään ehdit, olen kärppänä mukana! Mirva hihkaisi innoissaan. Hän olisi voinut lähteä puistoon vaikka heti.

Alicen lähdettyä Mirva istui vielä yksin tulen ääressä. Hän katseli liekkejä, jotka nyt näyttivät rauhallisilta ja tunsi hyvänolon tunteen leviävän sisällään. Kaikenlaista voi näköjään sattua ja maailmassa on edelleen hyviä ihmisiä. Mirva oli enemmän kuin valmis jatkamaan tällä hyvin alkaneella polulla.